Maanantaina 9. helmikuuta saivat Suomi päivien järjestäjät vähän hengähdystaukoa – tiistai taas oli tapahtumia täynnä.
Tiistaina, 10. helmikuuta oli Turun Konservatorion kamariorkesterilla ylimääräinen esiintyminen Hypoluxossa, Half Moon Bay-asuntoalueella, jossa asuu paljon suomalaisiakin. Ihastunut yleisö sai kuulla kansainvälisiä säveliä suomalaisten säveltäjien lisäksi. Kauniiden uima-altaiden vierellä, palmujen alla, oli mukava kuunnella jälleen nuorten taiteilijoiden soittoa. Alueemme toimimies Bill Aho tervehti paikalla olleita kiittäen Irja Vileeniä, viihdekomitean jäseniä sekä Master Board-jäseniä heidän työstään konsertin hyväksi. Kunniakonsulimme Peter Mäkilä esitteli Turun Konservatorion rehtorin Hannu Wuorelan, joka on mukana matkalla. Peter sanoi, että hänellä itsellään se on helppo keskustella orkesterin jäsenten kanssa, koska heillä on aivan sama murre!
Ohjelma alkoi klassisella musiikilla keventyen musiikin edetessä. Solistina laulanut sopraano Elisabeth Lipinsky esitti ihastuttavia suomalaisia kansanlauluja, joiden sävelet menivät amerikkalaistenkin sydämiin. Etenkin kaunis Aamu Airistolla oli monille mieluisinta kuultavaa. Pieni 8-vuotias hanuristi soitteli orkesterin mukana Tuusulan polkan, ja siitäkös tuli iltapäivän bravuurinumero, ja salamavalot vilahtelivat. Lopuksi kuulimme “Suomen toisen kansallislaulun” Satumaa tangon, joka oli hieno loppu konsertille. – Half Moon Bayn huvitoimikunta oli järjestänyt klubitalolle kahvitarjoilun, joka jälkeen nuoret esiintyjät johtajineen päivineen saivat pulahtaa uima-altaan viileisiin vesiin virkistymään. Kiitokset käynnistä, turkulaiset!
Tiistai iltana oli Suomi Talolla 134 henkea katsomassa Kaki-elokuvaa. Kuva esitti Suomen ja Venajan valista sotaa, sen kauhuja ja maagisia voimia, joita ihmisilla siihen aikaan muka oli, ei todenperaista. Seuraavaksi katsotaan Kerhotalolla torstaina 12. helmikuuta elokuva Amerikan raitti, jossa nayttelee jopa paikallisiakin ihmisia. Tervetuloa!
Anja Laurila.
E-mail: malaurila@yahoo.com
Jätä kommentti toistaiseksi
Jätä kommentti



